Submit your work, meet writers and drop the ads. Become a member
 
Julia Anniina Jan 2016
Humallun musiikista, suloisista juomista,
ihmismassan päämäärättömästä liikkeestä
Ajautuen jonnekin mieleni ulottumattomiin
Pehmeästi, kuin vahingossa
Liveten ulos harkintakyvystäni
Ulos mukavuusalueeltani, ilman vastalauseita
Ulos tahmealta lattialta
Ulos parvekkeelle tuntemattoman kanssa,
kaupunginosaan, jossa en ole käynyt koskaan aikaisemmin
Ahmien omaa tiedottomuuttani
Lopulta ulos kurkusta sormien kautta viemäriin
Pää edellä maahan
Eikä se mieli ole kadonnut sillä välin minnekään
Vaikka juoksin sitä karkuun henkeni edestä
Vaikka siinä hetkessä luulin, ettei sitä koskaan ollutkaan
Vaan kaikki oli täysin selvää ja kirkasta
Julia Anniina Jan 2016
Kärsimättömyys nuolee hitain vedoin pitkin sisäreisiä
Pitäisi tehdä ja mennä ja elää keuhkot puhki
Pistää pakka sekaisin
Rakastaa pidempään kuin yhden illan ajan
Olla lähtemättä heti aamusta
Herättää suudelmilla ja viistämällä sormilla kyljen ääriviivaa
Vaikka sata pelokasta hiirtä juoksisi verisuonissa
Vaikka sydän hakkaisi korvissa asti

Mutta siinä vaiheessa kun opettelin vastaamaan kyllä,
unohdinko, kuinka sanotaan ei
Julia Anniina Dec 2015
Minulla on väsyneitä aamuja tasan yhtä monta,
Niitä joina sade ei riko lammikoiden pintaa, mutta tuntuu kosteana sumuna kasvoilla
enkä saa itseäni hereille ennen iltapäivää
ja silloin on jo liian myöhä nousta sängystä ollenkaan

Muttei ne aamut katoa minnekään vaikkei niistä puhuttaisi,
vaan tilalle tulee punertavia ja suolalta maistuvia iltoja,
joina viini kannetaan väkisin huulille asti
ja se potkaisee kovaa ja kipeästi suoraan palleaan
Julia Anniina Dec 2015
Minä en ole yhtäkuin paidan- tai hameenhelman pituus
tai seksikumppaneiden määrä
Hetkittäinen rohkeus ei määritä minua,
eikä hetki kun henki salpautuu kassajonossa
Se ei kerro mitään jos väistän katseellani, annan sen kulkeutua ohitsesi
Tai se, jos pysyn nauramatta tuijotuskilpailussa

En halua koskaan uskotella tuntevani sinut paremmin kuin sinä tunnet itsesi,
mutta sinä olet enemmän kuin särkyvä ääni puhelimessa,
enemmän kuin humalassa hoipertelu rappukäytävässä,
enemmän mitä isäsi sanoo sinun olevan, enemmän mitä äitisi odottaa sinulta
Turhaan olet niin ankara itsellesi,
jos suutelet väärää tyyppiä kotibileissä
jos kätesi tärisevät niin pahasti ettet pysty piirtämään suoraa viivaa,
ja läikytät kahvia uudelle paidalle
*Se peseytyy pois

— The End —